S/y Astreaa kipparoi Ari, tuo merta kaipaava sielu. Förstinä seilaa Eira, jolla on tunnettu kulttuurinälkä. Miehistöön ilmaantuu muitakin. Kuka nyt töiltään ehtii. Jälkipolvikin viihtyy veneessä, mutta paremmin satamissa. Tähän miehistöön kuuluvat Atro, Elias ja Krista.

Ari on katsellut vanavettä jo vuosia, jos ei kymmeniä. Sen verran hän avaa mieltään, että lukija saa jonkun kuvan. Kaikki alkoi – kuten monella muullakin seilorilla – optimistisesti. Aloitin optarilla seilaamisen kymmenvuotiaana Pyhäjärven ulapoilla (Eura – Säkylä). Mukana oli aamulla äidin tekemät eväät, ja päivä kului käsi peräsimellä ja laidalla kiikkuen. Siellä luotiin kaipuu ”valtavien merien” ylityksiin.

Sittemmin opiskelu vei minut etsimään tieteen saloja. Siirryin oppialalta toiselle, tein halssien vaihtoja aika monta. Toimenkuvissa suoritin ylimmät tutkinnot, ja pohjimmaisena vuokraveneen kuljettajan lupakirjan. Tätä kirjoittaessa teen paluuta merille, kun olen siirtymässä Aalto-yliopiston johtavan tutkijan toimesta ammattipurjehtijaksi. Olen nyt enemmän kuin koskaan kaiken maailman dosentti.

Ruuhkavuosina perheemme vietti kesälomiaan Saaristomerellä, Ahvenanmerellä ja Viro-naapurin rannikoilla. Merten norsu, Hallberg-Rassyn Monsun 31 vei pesuettamme aina Ruotsin rannikolle. Jaoimme kimppaveneen ystävien kanssa.

Sittemmin nälkämme kasvoi, ja halusimme nähdä enemmän Itämeren upeita rantoja. Tämä mielessä seilasin siirtomiehistöllä Dehler 41 DS:n ensi kertaa Amsterdamista Helsinkiin. Nyt olemme luovineet kaikki Itämeren yhdeksän maata, mutta Venäjän satamissa emme ole vielä köysiä kiinnittäneet.

Astrean köydet irtosivat kesäkuussa 2018 Vuosaaren venekerholla. Matkapurjehdus tähtäsi Kielin kanavasta muille merille. Suunnitelmamme on seilata vailla tarkemmin ajoitettua suunnitelmaa. Elämä ja avautuvat meret näyttävät, minne kurssi vie. Mutta emme ole kuitenkaan tuuliajolla. Jokainen vuosi kerrallaan hankimme merikartat tuleviin satamiin, niiden kulttuurien rikkauksiin ja luonnonihmeisiin.

Kiteytän sinulle, miksi haluan yhä nostaa purjeita. Mieltäni kiehtoo ”slow travel sailing”, nyt kun minulla on – toivon niin – enemmän aikaa. Purjehtimalla maailma asettuu oikeisiin mittasuhteisiin. Nuo suhteet kun eivät ole vain merimaileja.

Jokaiseen ylitykseen kätkeytyy luonnonvoimainen erämaa, joka välkehtii ja muuttuu alin omaan. Pienuuden mitta on sama, purjehtii sitten yksin, kaksin tai isommalla porukalla. Meri on aistikas ja silmällä katsoen ääretön.

Purjehduksen etapit tarjoavat urheilullisen haasteen, niissä kokee liikunnan motoriikkaa ja syvien lihasten voimaa. Veden solina ja tuulen tuiverrus tuottavat mielen rauhaa. Kaiken perusta on tasapainossa, veneen trimmeissä ja oman mielen hallinnassa.

Jokainen satama, niin piskuinen kuin kaikkien varusteiden keidaskin näyttäytyy kiinnostavana ja rantautumisen arvoisena. Jokainen katu, nähtävyys ja luonnonympäristö on uusi ja ainutkertainen.

Vierasvenesatamissa et ole yksin, naapuri istuu toisen laipion takana, ja jutut ovat yhteisiä. Puheenparret kun ovat tuttuja kummallekin. Mikään ei estä myöskään syvempää ajatustenvaihtoa, kun naapuri istuu lasilliselle.