Agean Sea (East)

Dodecanese islands – karua kauneutta Turkin edustalla

Syyskesän 2023 kierroksemme suuntautui Dodecanese-saarille. Dodecanese tarkoittaa Kreikan kielessä “kahtatoista saarta”, jotka kaartuvat puolikuun muodossa kohti Kreetaa. Saariryhmää kutsutaan myös merikartoissa Eteläiseksi Sporadeksi. Dodecanese-saaret ulottuvat Samokselta Leroksen, Kossin ja Rodoksen kautta Karpatokselle ja Kasokselle.

Dodecanese-saarille purjehtiminen merkitsee noin 50 merimailin avomeripurjehdusta Egeanmeren poikki. Miehistö tarkistaa sääikkunan, sen suotuisat kelit ennen ylitystä. Pohjoisesta puhaltava Meltemi nostaa selälle helposti kolmemetrisiä aaltoja. Hotellissa asuville on leppoisaa asustella etelärannoilla. Rantaelämä ja uiminen ovat mieluisampaa tyynessä vedessä kuin tuulen tuiverruksessa ja aaltojen pärskeissä. Surfarit sen sijaan nauttivat pohjoisrannikon tuulista ja aalloista.

Patmoksen kaksi puolta: turismia ja hengellisiä monumentteja

Seilasin tapani mukaan – taas kerran soolona – nyt Patmokselle. Tarkoitukseni oli noutaa Elias Samokselta ja myöhemmin Eira Kossilta. Sydänyöllä nostin purjeet klo 2 Syroksella, Egeanmeren hallinnollisessa keskuksessa. Tuuli puhalsi heikosti vastaan, ja maileja oli edessä 90. Suunnitelmani oli ankkuroitua Patmoksella – jos mahdollista – ennen aurinkon laskua. Tyypillisesti tuuli voimistui Egeanmerellä aamua kohti. Seitsemän solmun veto aamun kimalluksessa oli mitä hienointa kohinaa, kunnes valtavat Ikarioksen kalliovuoret peittosivat tuulen tykkänään. Olematon henkäys läiskytti purjeita mainingeissa. Illansuussa, lähellä Patmoksen rannikkoa iltapäivän tuuli voimistui jälleen ja pakotti minut reivaamaan. Näin tapahtuu toistamiseen saarten, salmien ja niemien läheisyydessä. Grikou-lahdessa, jonka olin katsonut ankkuripaikaksi, puuskittainen tuuli oli jo kymmenen metrin paikkeilla.

Grikou-lahti on merenkäynniltä suojattu, mutta rannoiltaan syvä. Rantapohja laskee nopeasti 20 metriin. Iltahämärässä veneet olivat täyttäneet mahdolliset ankkuripaikat, ja muutamat maksulliset poijut olivat varattuja. Järjestin veneissä istuville 10 m/s tuulessa näytelmän, jossa yritin saada ankkurin pitämään 20 metrissä ja sen ruohottuneessa pohjassa. Astrea ajautui neljästi kohti vastarantaa. Puhdistin otsalamppu päässä ankkuria ruohosta uuteen yritykseen. Juoksin keulan ja ruorin välillä, kunnes lopulta sain koukun pitämään. Aamulla siirryin vapautuneeseen poijuun, josta sain paikan yhdeksi yöksi.

Skala. Kuvassa näet Patmoksen marinan, johon mahtuu kymmeniä veneitä mooring-kiinnityksellä. Koska kyseessä on kunnallinen satama, venemaksuni oli kahdeksan euroa vuorokaudelta. Patmoksen satamasta, kuten useimmista muistakin satamista saa sähköä ja vettä kortilla lisähintaan. On kuitenkin helpompi olla omavarainen ainakin sähkön suhteen.

Patmos on vain muutaman mailin päässä Turkin rannikosta ja sen Bodrumin kaupungista. Täällä jos missä törmää myös uusvanhoihin laivoihin, joilla turkkilaiset miljonäärit seilaavat ammattimiehistön kanssa. Laivaromantiikkaa on höystetty viimeisellä tekniikalla, kuten kuvan Jasminissa.

Black Sea: Moderni kuunarin ja ketsin yhdistelmä. Runko muistuttaa kuunaria ja mastot ovat peräisin modernista ketsistä. (Isopurjeet ja keulan rullapurjeet)..

Voiton vei tällä kertaa Black Sea -alus, joka mustine runkoineen ja purjeineen edustaa puhtaimmillaan harmaata omaisuutta. Kuvassa laivan omistajapariskunta vaihtaa ajatuksia keskenään ja henkilökunta asentaa portaita rantautumiseen.

Nousimme Eliaksen kanssa jalkapatikassa Patmoksen tärkeimpään monumenttiin, Saint John luostariin. Historiallinen kärrytie ja polku kiemurtele ylös vuorenrinnettä luostarin porteille. Saint Johnin luostari on pyhän luolan ohella Patmoksen tärkeimmät nähtävyydet.

Monastery of St. John: Saint Johnin luostaria ympäriöi historiallinen pääkaupunki, Chora, jossa on asunnut aiemmin palvelusväkeä ja nykyään luostariturismin työntekijöitä. Rinteestä löytyy pieniä hotelleja ja ravintoloita sekä uskonnollisia matkamuistokojuja. Luostaria ympäröi muuri, joka tekee arkkitehtuurista linnoituksen. Luostarin bysanttilaiset peruskivet muurattiin 1088. St. Johnin lisäksi Patmoksella on myös muita luostareita, jotka tarjoavat saarelle hengellisen perimän ja pyhiinvaelluskohteita.

Luostarin bysantilaista arkkitehtuuria.

Ympäröivän kaupungin, Chora, katukuvaa.

Luostariin johtaa kivinen tie ja sen päässä on jykevä portti. Luostaria ympäröi paksu muuri, torni ja vallihauta. Sisäpiha on katettu holvikaarilla, joita on koristeltu freskoilla. Kuvat symboloivat perustaja Agios Ioannis Theoloksen tekemiä ihmeitä. Koreasti muuratulla sisäpihalla on lähde ja kaivo, josta munkit ovat ammentaneet vuosisataiset vetensä. Ylipäätään vesilähteet ovat elinehto korkealla sijaitseville kylille ja luostareille.

Luostarin perustajan, Agioksen pyhäinjäännökset on tallennettu Luostarin 1603 rakennettuun kappeliin. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että St. Johnin kappeli on kauneimpia ja rikkaimmin koristeltuja, missä olen konsanaan käynyt. Luostarin nähtävyyksiin lukeutuu myös kirjasto, joka käsittää 2000 nidettä, 13 000 historiallista dokumenttia ja 900 käsikirjoitusta. Tiettävästi kirastoon pääsee vain lupahakemuksella.

Cave of the Apocalypse. Puolimatkassa, mäen rinteessä sijaitsee tunnettu Apocalypse -luola. Paikka tunnetaan pyhänä luolana (Holly Grotto), jota pidetään yhtenä pyhiinvaelluksen kohteena. Tarinan mukaan apostoli Johannes kirjoitti ilmestyskirjansa kyseisessä luostarissa. Luolassa roikkuu seitsemän öljylamppua. Johannes käytti isoimman lampun alla olevaa kiveä tyynynä ja kalliota sänkynä. Lisäksi luolassa on mystinen halkeama, jonka kautta Johannes kuuli “jumalanpuhetta”. Luostarin sisuksissa, luolan suulla istuu munkki, joka ottaa vastaan vierailijoita. Matkaopas purkaa tarinat kaikkien kuuluville. Symbolinen energia on käsinkosketeltavaa kallion sisuksissa.

Luostarivuorella löydät kahviloita ja ravintoloita, joista kuvan kahvila on yksi viehättävimmistä.

Kahvila on perheen koti, työpaikka ja yleinen olohuone. Keskellä kahvilaa perheen emäntä tekee käsitöitä ja maalaa matkamuistoja sekä seurustelee asiakkaiden kanssa. Luostarivuoren muistoesineet täyttävät kahvilan lattiasta kattoon. Lisäksi pieneltä terassilta avautuu näkymä Choraan.

Ekskursio karuille saarille: Lipsi, Arki ja Agathonisi

Veneilijän onni on hakeutua – keskusten lisäksi – myös syrjäisille saarille ja rauhallisiin ankkurilahtiin. Valitsin reitin Lipsin, Arkin ja Agathonisin kautta Samokselle. Jo mailien päässä saaret näyttävät kuivilta ja karuilta ilman puiden varjoa. Kussakin saaressa erottuu, kun lähestyy rannikkoa, pieni ja syvä lahti jossa näkyy muutamia “sokeritoppia” muistuttavia valkoisia taloja. Siellä on myös laituri, joka on kulkuväylä ja yhteys muuhun maailmaan. Haasteeni on, löytyykö laiturista tilaa vai pitääkö minun hakeutua jonnekin syrjäiseen ankkurilahteen?

Lipsi

Iltapäivän tuuli oli jo voimistunut, kun lähestyin Lipsin vierasvenelaituria. Onneksi siellä näytti olevan yksi veneenväli vapaana. Haasteena yksinpurjehtijalle on aina tuulensuunta laituriin. Puuskat tulivat suorassa kulmassa, joten saatoin lähestyä laituria mooring-lahden puolelta. Tärkeintä oli vain saada keula-ankkuri oikeaan paikkaan ja peruutusveto päälle osuvaan suuntaan. Loppu menisi ohjauksella ja kaasun säädöillä sekä laiturilla vastaanottavilla käsillä. Tällä kertaa apu myöhästyi hetken, ja jouduin yksin loikkaamaan laiturille. Tuulessa perä pitää saada kiinnitettyä heti, muutoin 10 tonnia lähtee käsistä.

Meren karu vaikutelma muuttui satamassa viehättäväksi pikkukaupungiksi. Lipsin pohjukka on tiiviisti rakennettu asuinkortteli, ja sen keskellä mäellä nousee komea kreikkalaisortodoksinen kirkko, Panagia Harou. Rantaa reunustaa muutama taverna ja kahvila. Itse asiassa liki kaikki purjehtijan peruspalvelut ovat muutaman askeleen päässä.

Lahden asuinkeidas päättyy jyrkästi erämaahan. Vain kaupungin liepäillä kasvaa joitain puita. Muuten koko saari on kalliota ja hyvin kuivuutta kestäviä pensaslajeja.

Muutama kalastaja pitää huolen siitä, että tavernoissa on tarjolla myös meren antimia. Kuvan kalastusalus kertoo, kuinka hyvää huolta veneistä pidetään. Tälläkin aluksella on ikää mahdollisesti jo vuosikymmeniä. Vierasvenelaiturissa olevat purjeveneet ovat kaikki – kuten yleensä – ulkolaisten eurooppalaisten omistamia. Tunnusomaista syrjäisemmillä saarilla on se, että vuokrattavia charter-veneitä on harvassa.

Lipsin yhtenä pienenä yksityiskohtana on kiva mainita kylän paras kahvila, josta voi valita suolaista leipää viinin kera tai makeaa kreikkalaisen kahvin kanssa.

Lipsissä asuu tätä nykyä sesonkiaikaan noin 700 ihmistä. Talvikuukausina monet palveluammateissa työskentelvistä muuttavat mantereelle, kuten Ateenaan ja muihin kaupunkeihin. Asuintalot ovat yksinkertaisia, useimmiten yhdenkerroksen taloja, joissa on pari-kolme huonetta ja pieni kuisti. Kreikassa kun ollaan, kuisti on myös iltaisin miellyttävä olohuone, johon on naapureiden helppo poiketa.

Hengellinen perinne on vahvasti läsnä Lipsissä, kuten useimmissa Kreikan saaristokylissä. Jo aikoinaan Patmoksen munkit asuttivat Lipsin saarta perustamissaan luostareissa. Pienestä kaupunkista huolimatta Lipsissä on kolme komearakenteista kirkkoa ja useita pieniä kappeleita. Tunnetun sanonnan mukaan “jokaiselle perheelle on Lipsissä oma kirkko”. Vasemmalla Panagia Harou – kirkossa ja kylässä järjestetään elokuun 23 päivänä Neitsyt Maria – juhlat. Juhlissa syödään, juodaan ja tanssitaan perinteisiä tansseja lähisaarten asukkaiden ja muiden matkalaisten kanssa. Juhlat jatkuvat elokuun 24 päivänä Agios Ioannis Klidonas (Saint John) juhlintana. Neitsyt Marian juhlaa vietetään myös muilla Dodecanese saarilla, joskin eri päivinä.

Kaikki ei ole idylliä ja kukoistavaa, kuten missä tahansa muualla. Kreikka oli 2000-luvun alussa syvässä lamassa ja talousvaikeuksissa. Lipsissä ja monissa muissa saarilla nuoret työnhakijat matkustivat Australiaan ja Yhdysvaltoihin. Kuitenkin jälkipolvet ovat olleet lojaaleja perinteelleen, ja he ovat säilyttäneet kotiseuturakkautensa. Siksi siirtolaiset ovat lahjoittaneet Lipsin kunnalle rahaa muun muassa teiden ja kirkkojen kunnostamiseen. Tiettävästi ulkomailla asuvat lipsiläiset ovat tiettävästi rahoittaneet X kirkon rakentamisen. Karu elämä voi myös olla sydämen lämpöistä.

Arki

Lipsistä oli luontevaa siirtyä viiden mailin päässä sijaitsevaan Arki Nisikseen. Itse asiassa Arki on kymmenen saaren muodostama saariryhmä, jonka pääsaari on Arki. Ympäröivät kallioiset saaret ovat liki asumattomia.

Jälleen mooring-peruutus kapeaan salmeen ja laituriin. Tässä lahdessa jos missä rantautumisen haasteena on ankkurointi. Ankkurointiin soveltuva pohja on niin kapea, että kipparilta vaadittiin tarkkaa silmää ja ajoitusta ankkuria laskettaessa. Sain Astrealle hyvän paikan laiturin keskeltä, ja varmistin ankkurin sijainnin vielä uimalla. Kipparien päät kääntyvät, kun joku tekee lähtöä: Nouseeko samalla myös naapurin ankkuri.

Jos on Lipsin luonto karua, niin Arki on lokakuun auringossa liki autiomaata. Kasvillisuus on kylän ympärillä lähes kuollutta. Yksi syy tähän on – tämä on valistunut näkemykseni – lampaiden ja vuohien laiduntaminen. Kaikilla niillä saari-alueilla, joissa näkee lammas- ja vuohilaumoja luonto on kaluttu ja eroosio voimakasta. Asiaa ei muuta sekään tosiasia, että monien Egeanmeren saarteen puut on kaadettu jo vuosisatoja sitten rakennustarvikkeiksi ja polttopuiksi. Lampaat ja vuohet pitävät huolen siitä, että mikään taimi ei kasva puuksi asti.

Saarten asukkaat ja turistit hotelleissaan ovat riippuvaisia lautoilla rekka-autoilla tuoduista elintarvikkeista ja hyödykkeistä. Lähes kaikki minimarketin tuotteet tulevat rekoilla ja pakuilla mantereelta. Yritän pitää tämän asian mielessäni, kun syön tarvernassa niin herkullista kreikkalaista salaattia ja lammaspataa. Kuvassa paikallinen bussi matkalla vuorella olevasta kappelista satamaan.

Minulla oli mahdollisuus vierailla päiväkävelyllä karulla Arki-vuorella olevassa kappelissa jumlanpalveluksen aikaan. Pieni kivikappeli oli tupaten täynnä, ja matkalaiset asettuivat paikallisen bussin penkeille. Tämän kuljetustapa on niin tavallinen myös monissa Afrikan ja Aasian maissa.

Arki tarjoaa kävelyreitin muun muassa Tiganakia beach:lle tai katsomaan auringonlaskua kallioilta. Tiganakia valkoinen hiekka ja turkoosi vesi vetävät rauhaa hakevia puoleensa. Jos haluat mennä merelliseen erämaahan, irti maailman hälystä, kohteesi on Arki.

Ps. Minulla oli ilo tutustua Arki-satamassa Sampo Valtoseen ja Asko Lehmuskallioon, jotka olivat valmistautumassa historiallisella veneellään Göran Schildt regattaan Leroksella. Asiasta tarkemmin Leroksen kokemuksissa. Niin on elämä mielenkiintoisia kohtaamisia täynnä.

Agathonisi

Purjehdukseni Agathonisiin – tuo 12 mailin matka – oli jälleen kerran navakkaa pohjoisen puoleista tuulta. Arkin pohjoisniemi nosti vastatuulen toiselle kymmenelle metrille. Juuri niemet, salmet ja korkeat vuoret voimistavat keskituulta 3 – 6 metrillä. Ykkösreivi ja fokan rullaus riittivät juuri ja juuri siedettävään menoon. No, perillä odotti suojainen, syvälle saareen sisään ulottuva Agios Georgios -satamalahti.

Laskin ankkurin hiekkarannan eteen kolmeen metriin, ketjua 35 metriä. Näin siksi koska sain (kuvasta poistuneelta) naapuriveneeltä tiedon, että merivartiosto häätää ankkurissa olevat, jos vene on liian lähellä laivalaituria. Kuvassa Astrean takana oleva ranskalainen vene saikin poistumiskäskyn laivan lähestyessä. Laiva kääntyy kapeassa lahdessa ja ajaa perä edellä laituriin.

Panagia Skiateni – vuorolaiva on juuri kääntymässä kapeassa salmessa laituriin, ja ranskalaispurjehtijoilla tuli hätä käteen. Miehistö kannella tekee arvioita uudesta ankkuripaikasta. (Ps. Oletko ennen nähnyt kaksiosaista mastoa ja rullaisoa?)

Tyyppinäyte Välimeren mooringista. Rantaa vedetyt köydet ovat useimmilla kelluvia.

Pieni Agios Georgios satamakylä osoittautui viehättäväksi, vain muutaman veneen ankkurilahdeksi. Lahden poikki on hyvä uida, rannalla on pari-kolme tavernaa ja minimarket, josta saattaa täydentää jääkaappia. Kylästä johtavat kelvolliset tie- ja kävely-yhteydet muualle saareen.

Satamarannassa on kolme pienimuoista hotellia, ja suora yhteys hiekkarannalle. Hotellit soveltuvat niille, jotka etsivät rauhaa, viihtyvät rannalla tai pitävät lukemisesta ja kävelystä. Rannan takaa nousee tie kahteen pieneen kylään. Mutta se, mikä ei näissä syyskuun lopun kuvissa ilmene, on asukkaiden ystävällisyys. Jokainen asukas, joka tulee sinua kylällä vastaan, tervehtii. Jokainen autoilija, joka ajaa ohi, heilauttaa kättään. Kysyt mitä tahansa, saat avuliaita neuvoja. Ystävällisyys auttaa.

Purjehdus Samoksen Pythagorioon

Matkani jatkui Samokselle, sen historialliseen Pythagorio (Pythagoreio) -kaupunkiin. Kuvaukseni sijoittuu Dodecanese-saariin, mutta tosiasiallisesti Samos lukeutuu Egeanmeren koillissaariin. Pythagorios oli luontainen pysähtymispaikka siksi, että se on Samoksen historialliesti kuuluisin kaupunki ja siellä on kävelymatkan päässä lentokenttä, jonne odotin Eliasta saapuvaksi.

Saavuin tutussa pohjoisen vastaisessa Pythagorion laajaan aallonmurtajalla suojattuun lahteen, jonne suunnittelin ankkuroituvani. Ei kulunut kuin tovi, kun satamapäällikkö ajoi viereen kumiribsillä. Hän kysyi ensin; “Onko kaikki hyvin” ja vastauksen kuultuaan hän ilmoitti; “Satama-alueella ankkurointi on kielletty”. Tarkistin asian plotterista ja satamakirjasta, joissa kyseinen alue oli merkitty ankkurialueeksi. Selitys ei kelvannut, vaan satamapäällikkö pyysi minua ajamaan satamaan tai ankkuroitumaan linnan itäpuolelle. Mutta koska satamamaku oli Astrealle noin 50 euroa vrk, noudatin neuvoa ja ankkuroin kaupungin kupeeseen hiekkarannan edustalle. Vietin tuossa ankkurissa kaikessa rauhassa kuusi päivää.

Kokemuksemme Samoksesta perustuvat vain Pythagorio-kaupunkiin ja sen ympäristöön. Siksi suuri osa Samoksen historiasta, kulttuurista ja luonnonihmeistä jää tuleviin tutkimusmatkoihin. Olemme tietoisia siitä, että Samos on kahdennaksi suurin saari Kreikassa (476 km2), 45 km pitkä ja siellä asuu noin 33 000 asukasta. Samoksen kasvillisuus on rikasta, sillä on paljon historiallista nähtävää ja siellä voi harrastaa monia asioita, kuten kävellä luonnonkauniilla ja korkeilla vaellusreiteillä, surfata, sekä viettää rantaelämää. Helpoin tapa kaiken tämän kokemiseen on vuokra-auto tai kimppakyyti.

Mutta kuten sanottu, matkapurjehdukseen tarttuu monenlaisia, usein ennakoimattomia seilauskokemuksia, ympäristöjä, nähtävyyksiä ja tapaamisia, joiden kuvaaminen on – aivan tarkoituksellisesti – melkoista sillisalaattia. Sitähän se matkapurjehdus on. Mutta mosaiikkimaisesta kokemisesta kasvaa kulttuurinen ymmärrys. Siksi pyydän myös lukijalta kärsivällisyyttä pomppia asiasta toiseen kokemusten ja kuvien virrassa.

Pythagorionin kaupunki oli yksi merkittävimmistä antiikin ajan kaupungeista. Kaupunki asutettiin 400-500 luvuilla nykyisen vierasvenesataman rantamaille. Kaupunki nimettiin antiikin ajan kuuluisan matematiikon Pythagoraksen mukaan. Sen jälkeen Pythagorio kehittyi tärkeäksi kauppakaupungiksi itäisellä Välimerellä muutaman kilometrin päässä Turkin rannikosta.

Pythagorion vanha satama vierasveneille. Ravintoloita, baareja ja kahviloita on rantakadulla vieri vieressä lähemmäs 30. Rinteeseen maastoutuu pienimuotoisia hotelleja. Vuorolaivat pysähtyvät aallonmurtajaan, josta nyt ei ole kuvaa näytettäväksi. Pythagorio lukeutuu Samoksen kolmen isoimman kaupungin Karlovasin ja Samos-pääkaupungin ohella. Vielä syys-lokakuun vaihteessa kaupungissa riitti matkailijoita ja ravintolat olivat iltaisin päivällisaikaan täynnä.

Kävelytiet taloihin ovat käytännössä porrasaskelmia ylös ja alas. Kapea katu kulkee talojen välissä, mutta autojen parkkipaikkoja ei katuosuudelta juuri löydy. Autojen parkkipaikat ovat vanhan kaupungin ulkopuolella niin Pythagoriossa kuin muissakin vanhoissa kaupungeissa.

Asetuin Astrean kanssa Lycurgus linnan takana olevaan Pitagorio-lahteen. Meille avautuivat hienot näköalat yhtäältä linnan muureihin ja toisaalta pitkään hiekkarantaan. Rantaa, aurinkovarjoja ja ravintoloita riitti näköetäisyydelle. Näissä maisemissa nautin uimisesta päivittäin kilometrin suuntaansa.

Rantauduin Georgen vesiurheiluyrityksen rannalle, aina kun asioin kaupungilla. Astrea oli ankkurissa myös jatkuvan silmälläpidon kohteena. Urheilukeskuksessa oli ystävällistä seuraa kahvikupin ja toisinaan myös olutlasin ääressä.

S/y Astrea majapaikallaan Pitagorion lahdessa. Kuvassa kulmaus Lycurgus -linnan uloimmasta vallimuurista. Seurassani oli toinen purjevene keskemmällä lahtea.

Pythagorion kaupunki sijaitsee antiikin Samos-kaupungin (polis) kohdalla, ja sen keskeiset rauniot on nähtävissä vielä nykypäivänä. Esimerkiksi kävelimme lähellä merta Heraionin temppeliraunioiden ohitse ennen kuin meille valkeni, että kyseessä on antiikin ajan yksi suurimmista temppeleistä (Hera-jumalattarelle pyhitetty temppeli.) Kuvassa avautuu Pythagorion kaupungin raunioita, Heraionin raunioista ei ole kuvaa.

Pagania Spilianin kirkko on aivan linnan kupeessa, ja sinne kipuaminen tietää monta porrasaskelmaa.

Kauniiseen ja hiljaiseen kirkkoon astuminen iltapäivän kuumuudessa helpottaa oloa ja rauhoittaa mieltä.

Arkkitehtoninen kolminaisuus: Lycurgus-linna, Pagania Spilianin kirkko ja hautausmaa saman mäen päällä.

Lycurgus-linnan torni heijastuu iltavalaistuksessa kauas merelle, ja se valaisi kauniisti myös ankkuripaikkaamme. Linnan museo ei niinkään rakennu esineistön varaan. Historian kuvaukset on toteutettu infotauluilla, grafiikalla ja kuvilla. Esimerkiksi alla olevassa infossa kerrotaan tornitalojen historiasta ja käyttötarkoituksesta merirosvojen suojaksi. Kävijällä on käynnin jälkeen mielessään enemmän asioita kuin muistoja esineistä ja ruukuista. Arkeologinen museo on vartavasten alhaalla kaupungissa, mutta sen ripa oli kiinni käydessämme.

Seuraavassa hyppy tornitaloisto musiikkiin ja mandoliilien valmistukseen:

Suosittujen matkailusaarten kadunvarret ovat täynnä kreikkaisia matkamuistoja ja ulkoa tuotuja vaatteita, kuten leninkejä. Siellä täällä voi törmätä käsityöläisiin, jotka myyvät käsitöitään, mutta samanaikaisesti työstävät taide-esineitä, geramiikkaa tai instrumentteja. Esimerkiksi kuvan käsityöläinen hioo Kreikan tavernoissa usein soivaa mandoliinia. Kyseessä taitaa olla niin kutsuttu napolilainen mandoliini, jossa neljä kieliparia eli kahdeksan kieltä. Onkohan nuo alhaalla olevat pienet kielisoittimet luuttuja, joita on rakennettu ja soitettu perinteisesti Lähi-Idässä. Tekijä kertoi, että tämä porras ei ole verstas, vaan myymälä jossa hän valmistaa vain osia soittimiinsa. Mandoliinit syntyvät pääasiassa kotiverstaalla.

Kadunvarsilta maan alle:

Pytaghagorionin kaupungin yläpuolella mäen rinteessä sijaitsee Efpaliniumin noin kilometrin mittainen tunneli. Arkkitehti Efpaliniumin suunnitteli vesitunnelin rakentamisen kaupungin ja viljelmien vesihuoltoon. Samalla se toimi kaupunkilaisten turvapaikkana saarelle tunkeutujia vastaan. Tunneli on ensimmäinen laskennallinen rakennelma, jossa tunnelia kaivettiin kahdesta paikasta samanaikaisesti. Tunnelia pidetään yhtenä suurimpana antiikin rakennusosaamisen ihmeenä 1600-luvulla. Tänä päivänä Efpaliniumin tunneli tunnetaan Samoksen yhtenä merkittävänä matkailukohteena.

Tunnelin sisäänkäynti on kapea ja noin 170 korkea. Sisäänkäynnin ahtaus oli tarkoituksenmukaista, jotta se voitiin tarvittaessa sulkea ja piilottaa. Siksi se löydettiinkin vasta pari sataa vuotta myöhemmin. Minäkin kävelin sisään köyryssä ja sivuttain, koska hartiani raapivat seinää. Vartija varmisti ryhmältä, että kenelläkään ei sattuisi olemaan suljetunpaikan kammoa. Kävelyopas johdatti pieniä ryhmiä maan alla noin 150 metriä, ja kertoi tarinoita tunnelin käytöstä.

Tunnelissa on kävely- ja maansiirtotila yläpuolella ja sen alle kaivettu vesikouru. Kuvassa alla näkyy selkeästi tunnelin kävelytila ja metallirallin alla vesi 2-3 metriä syvä vesikouru.

Efpaliumin tunnelista Panagia Spiliani luolakirkkoon: Nähtävyydet sopivat hyvin samalle kävelyreitille.

Panagia Spiliani kirkko tai pikemminkin luola on toinen ihmetys Pythogoriossa. Kirkko on perustettu alun alkaen valtavaan luonnonluolaan. Luolassa järjestettiin antiikin aikana palvontamenoja. Luolan ympärille on rakennettu myöhemmin muita kirkkorakennuksia, kuten kuvassa näkyvä kellotorni.

Syvä luonnonluola, jonne johtaa 95 askelmaa, on kuitenkin 125 metriä merenpinnan yläpuolella. Kirkon puutarhasta avautuu kaunis näkymä koko Pythogorion alueelle,

Pieni kirkko, joka on omistettu Neitsyt Marian muistolle, on rakennettu luolan sisuksiin. Kirkko kätkee sisäänsä marmorisen ikonin, johon liittyy ihmetyksen tarina. Tarinan mukaan muukalaiset olisivat varastaneet ikonin. Kun he olivat täyttäneet venettään ryöstösaaliilla, ikoni olisi pudonnut veteen ja hajonnut palasiksi. Pitkän ajan kuluessa palaset olisivat palanneet meren tuomina takaisin Samokselle. Silloiset asukkaat olisivat koonneet palaset ja palauttaneet alkuperäiselle paikalleen. Luola kätkee myös muita tarinoita, kuten sen että antiikin matemaatikko Pythagoras olisi käyttänyt luolaa kätkö- ja opetuspaikkanaan.

Niin tai näin, luola herättää vielä tänä päivänä ihmetystä luonnonmuodostelmana.

Näin veneturistin askeleet vievät nähtävyyksien äärelle. Aikakerrostumiin jää paljon ihmeteltävää – antiikin ajoista nykypäivän turismiin. Voimme vain uumoilla, mitkä asiat vetävät puoleensa niin aikalaisia kuin antiikin ajan ihmisiä: Kaunis ja muuntuva merimaisema, lumoavan saaren ääriviivat, auringon nousut ja laskut, tuulen tunto, ruuan ja viinin tuoksu ja makumaailma, ihmisten seurallisuus, …

Päivän viimeiset koneet lennättävät matkailijat Ateenaan ja Euroopan kotikonnuille. Me jatkoimme perinteisen matkanteon seilausta Lerokselle.

Göran ja Christine Schildtin vanavedessä Lerokselle

Useimmat purjehtijat, jotka seilaavat Lerokselle, pysähtyvät Lakkissa. Saari tuli tutuksi myös Göran ja Christine Schildtille, jotka purjehtivat Daphne-veneellään Lerokselle vuonna 1965. He ihastuivat ensi silmäyksellä kauniiseen saareen, sen rinteille nouseviin valkoisiin taloihin ja sinihohtoiseen mereen. Ihastus vei mennessään, ja he hankkivat oman talon, jonka nimeksi tuli Villa Kolkis. Göran ja Christine elivät 40 vuotta – pitkiäkin jaksoja – toisessa kodissaan. Christine asuu edelleen osan vuodenkierrosta Leroksella.

Leroksen maisemaa itärannikolla.

Meillä oli ilo purjehtia myötäisessä, paikoin parimetrisissä aalloissa kohti Lerosta. Katsoimme ensin ankkuripaikkaa Lakki-aallonmurtajan sisäpuolelta, mutta vielä lokakuun alkupäivinä kelvolliset paikat olivat täynnä. Lahti on tilava, mutta melko matala. Kolmen metrin minimisyvyys kattaa vain osan vesialasta. Siirryimme aallonmurtajan kupeeseen, lähelle Lakkin uimarantaa. Ankkuripaikka oli mitä kotoisin, koska lahdessa pisti silmään kaksi muuta siniristilippua. Oli kiva pitkästä aikaa tavata Suomen lipun alla seilaavia, meitä kun Kreikan ja Välimeren vesillä tapaa muuten niin harvoin.

Ankkuripaikan etäisyydet tuli mitoittaa tarkasti. Etäisyydessä tuli ottaa huomioon hiekkarannan syvyys, aallonmurtaja ja vierailevat laivat. Piraeus sulki etäisyyden ja kulun merenpuolelle. Tuulen suunta vaihteli idästä läänteen ankkuripäivien aikana, ja ketjun pituutta sai aika-ajoin säätää.

Blue Star Ferry saapui aallonmurtajan päähän klo 2.00 jälkeen yöllä.

Ankkuripaikalla, lyhyen soutumatkan päässä asuivat Pekka ja Tuula Pajunen Relax-veneessään ja itävaltalais-suomalainen Tom Tötterström Blodughadda-katamaraanissaan. (Valitettavasti nyt minulla ei ole kuvaa Tuulasta ja Pekasta.)

Tuula ja Pekka Pajunenen ovat niitä harvoja suomalaisia, jotka ovat muuttaneet asumaan liki pysyvästi veneeseen. He elävät läpi vuoden Relax-veneessään (Hunter 46), mitä nyt käyvät parina viikkona joululomalla Suomessa. Pariskunta teki viitisen vuotta sitten suuren elämänmuutoksen ja heittäytyivät venekansalaisiksi. Talvikauden Pajuset “talvehtivat” (wintering), kuten sanonta kuuluu, jossain täydenpalvelun satamassa, esimerkiksi Kreetalla. Ja pitkällä purjehduskaudella he seilaavat Kreikan saarissa. (Viimeinen uutinen on muuten se, että he laittoivat Relaxin myyntiin, ja ostivat katamaraanin tilalle. Catissa kun on paremmin tilaa asumiseen.)

Tom Tötterström on pitkän linjan seilori erityisesti suosikkivesillään Dodecanese-saarilla. Tom on vaimoineen myös hankkineet vuosia sitten katamaranin. Näin siksi, koska purjehdusmatkat ovat lyhentyneet ja veneessä asumiseen he ovat käyttäneet enemmän aikaa. Tom on muuten mielenkiintoinen kielimies, joka on kansalaisuudeltaan suomalainen, mutta suomenkieli on – sanojensa mukaan – hänen neljäs kielensä. Nimittäin Tom on syntynyt Helsingissä, mutta hän on perheensä mukana muuttanut Itävaltaan murrosikäisenä. Tomin äidinkielet ovat siten ruotsi ja saksa, joita seuraavat käyttökielinä englanti ja suomi. “Suomenkieli” vertyi hänellä verrattain hyväksi, vaikka hän käy harvoin Helsingissä. Tom on muuten telakoinut Blodughaddansa monena vuonna Leros Marinaan, joka on yksi tunnettuja satamia ja telakoita Kreikassa. Siellä on moni muukin suomalainen vene ollut talvitelakalla menneinä vuosina. Blodughaddassa liehuu Suomen lippu syystä, että katamaran on rekisteröity Suomeen.

Tapasin kolmannen Suomi-lipun alla purjehtivan veneen Arkissa. Kyseessä oli Sampo Valtosen kipparoima Lohi 34, joka on löytänyt Leroksen Sammon isän tuomana jo 1980-luvulla. Sampo ja castina Asko Lehmuskallio jatkoivat Göran Schildt Regatta purjehdustapahtuman perinnettä. Schildt Regatta on vuosittain järjestettävä kansainvälien ystävyyspurjehdus, jossa kilpaillaan kolmen päivän ajan mittaluokissa. Viime vuonna 2023 kilpailuun osallistui 18 venettä. Purjehduksen lisäksi osallistujia yhdistävät ystävyys- ja kulttuuririennot kolmella saarella. Villa Kolkisten Ystävät ry. on järjestänyt kilpailuja jo kolmetoista vuotta. Järjestyksessään 14 Göran Schildt Regatta järjestetään 15 – 18 syyskuuta 2024.